fbpx

Yritystiedot

Sikla-konserni

Sikla on vuonna 2007 perustettu rakennusalan ja kiinteistökehityksen konserni. Tarinamme alkoi yksittäisen talonrakennuskeikan kylkiäisinä, kun perustajamme Janne ja Antti päättivät kyseisen työtilauksen myötä perustaa omakotitaloja rakentavan yrityksen. Yritys perustetiin, ja pientaloja rakentaen kului useita vuosia työmaiden määrän kasvaessa hiljalleen. Vuonna 2014 Siklan palvelupakettiin lisättiin yrityskaupan myötä suuret tilakohteet, ja vuonna 2020 yksittäisten omakotitalojen rakentaminen jäi palveluvalikoimastamme kokonaan pois. Nykyään Sikla-konserni keskittyy yhtiömuotoisten kotien rakentamiseen kasvukeskuksiin sekä koulujen, hoiva- ja päiväkotien sekä toimitilojen rakentamiseen ympäri Suomea. Pääkonttorimme sijaitsee Oulun läheisyydessä Tupoksessa ja oma elementtitehtaamme Limingassa. Toimipisteitä meillä on lisäksi Tampereella ja Vantaalla.

Sikla-konserni työllistää suoraan noin 160 henkilöä ja välillisesti työllistämisvaikutus ulottuu satoihin työntekijöihin. Sikla tunnetaan luotettavana kumppanina, jonka vahvuutena on sitoutunut ja ammattitaitoinen henkilöstö läpi koko ketjun suunnittelusta tuotantoon.

Toimintamme keskiössä on tilan käyttäjä. Konserni on linjannut strategiassaan parempien käyttäjäkokemusten tuottamisen koko konsernin missioksi.

Toimipisteiden osoitteet

POHJOIS-POHJANMAA
Siklan pääkonttori: Rytiniementie 2 B, 91910 Tupos

PIRKANMAA
Dynamo Business Park, Hatanpään Valtatie 24, 33100 Tampere

UUSIMAA
Plaza Business Park, Äyritie 16, 01510 Vantaa

ELEMENTTITEHDAS
Honkipellonlaita 2, 91900 Liminka

Laskutusosoitteet

Verkkolaskuosoitteet

Pyydämme lähettämään laskut ensisijaisesti verkkolaskuna.

Sikla Oy:
verkkolaskuosoite 003721484593

Siklatilat Oy:
verkkolaskuosoite 003709008412

Siklaelementit Oy:
verkkolaskuosoite 003727494418

Operaattori:
Pagero

Välittäjän tunnus:
003723609900

Jos yrityksellänne ei ole mahdollisuutta lähettää verkkolaskua, ota yhteyttä osoitteeseen laskutus@sikla.fi

Maksumuistutukset, tiedotteet, muu posti

Maksumuistutukset, tiedotteet ja muu posti lähetetään postiosoitteeseemme Rytiniementie 2 B, 91910 Tupos tai sähköpostitse osoitteeseen laskutus@sikla.fi.

Tiedustelut

Voit tiedustella laskutukseen liittyviä asioita osoitteesta laskutus@sikla.fi.

Kiitos, kun noudatat näitä ohjeita! Laskujen nopea liikkuminen on kaikkien etu.