Clicky

Projektin alkumetreillä

Taloarvonnan voittajan julkistamisesta on kulunut reilu kuukausi. Mitä kuuluu Reetalle ja Antille? Onko "ensijärkytyksestä" jo toivuttu, ja ovatko toiveet omasta kodista selkiytyneet? Kävimme haastattelemassa heitä nykyisessä vuokrakodissaan Oulussa.

Nuorella parilla oli haaveena päästä rakentamaan Kempeleeseen, ja tonttikin heillä oli jo mielessä siinä vaiheessa, kun tieto voitosta tuli. Siklalla otettiin tonttiasiassa niin sanotusti härkää sarvista, ja Reetan ja Antin tuleva koti rakentuukin heidän toivomalleen alueelle Kempeleen Metsärinteeseen.

Siklan asiakaspäällikkö Tomi otti yhteyttä Reetaan ja Anttiin, ja suunnitelmat alkoivat pikkuhiljaa hahmottua. Pariskunnan toiveena oli käytännöllinen talo, jossa on isot olohuoneen ikkunat ja terassi, joten rakennettavaksi talomalliksi valikoitui Sikla 90 B. Talossa on kolme makuuhuonetta sekä reilunkokoiset ja avarat oleskelutilat – ja tietysti hulppea aurinkoterassi! Lisäksi Antti toivoo autotallia, jossa voisi puuhastella kaikenlaista.

Sitten ei muuta kuin piirustuksia tekemään! Tähtäimessä on rakennuslupa kesän aikana ja muuttolupa ensi keväänä.

 

 


Sikla 90 B


.