Clicky

Sisätöitä ja sisustusta – Marraskuu 2018

 

Meidän tulevan kodin tilanne on sellainen, että helmikuun alkupuolella pitäisi talon olla valmis. Raksalla on jo väliseinät pystyssä, ja niitä on tasoiteltu ja osin maalattu. Joulukuun alkupuolella pitäisi lattian olla kuiva. Sitä ennen tehdään sisäkatot, seinien tasoitukset ja maalaustyöt sekä takka. Odotetaan helmikuuta kyllä suurella innolla!

Sisustustavaraa on jo tullut jonkin verran hankittua. Ollaan ostettu uuteen kotiin esimerkiksi matto ja ruokapöytä. Kuukausi sitten tuli komento Antilta että ostelun pitää loppua, koska nykyinen asunto ei yksinkertaisesti vedä kovin paljon enempää sisäänsä tavaraa. Malttamattomana odotan, että aikaa kuluu ja pääsen sisustamaan uutta kotia.

Sen verran vauva on viime aikoina itkeskellyt hampaita eli toisin sanoen valvottanut öisin, että on kyllä tosi ihanaa ettei tarvitse rakennushommista yhtään stressata. On vaan niin onnellinen ja kiitollinen olo! On tämä kyllä ainutlaatuinen juttu!

Terveisin Reeta