fbpx
Toteutettu:
Veken Kalusteen logistiikkakeskus

Työn tehokkuus ja mielekkyys parantui

Matias Ranua, Veken Kalusteen osaomistaja

"Kokonaisuudessaan helppo ja vaivaton projekti."

”Sikla rakensi Veken Kalusteen päätoimipaikan yhteyteen 1500 neliömetrin laajuisen verkkokaupan logistiikkakeskuksen. Tarvitsimme liiketoiminnan voimakkaan kasvamisen vuoksi lisää varastotilaa, ja tarjouskilpailun päätteeksi päädyimme tilaamaan uuden hallin Siklalta. Puolentoista tuhannen neliön kokoisen  varaston sisäkorkeus on huimat 14 metriä. Uuden varaston tuoma konkreettinen hyöty päivittäisessä työskentelyssä on ollut valtava. Olemme muun muassa pystyneet lisätilan myötä tuplaamaan varastointimäärät, ja myös työn tehokkuus ja mielekkyys parantuivat uusien tilajärjestelyjen myötä.

Kokonaisuudessaan projekti oli meille helppo ja vaivaton. Meillä tuli projektin aikana suunnitelmiin joitakin muutoksia, mutta niihin suhtauduttiin Siklalla positiivisesti. Siklan asiakaspalvelu oli joustavaa ja asiakaslähtöistä. Olimme aktiivisesti seuraamassa työntekoa – työvaiheet sujuivat hyvin ja aikatauluissa pysyttiin. Normaaleja, pieniä vastoinkäymisiä tuli, mutta ne hoidettiin mallikkaasti.”

Veken Kalusteen logistiikkakeskus

Valmistumisvuosi

2017

Kerrosneliöt

1474

Kerrosluku

1

"Meidän kokemuksesta ei löydy moitittavaa. Uudet tilat ovat näyttävät ja Veken Kalusteen liiketoimintaa palvelevat. Meille jäi voittajafiilis koko rakennusprojektista."
Matias Ranua
Veken Kalusteen osaomistaja

Aloitetaan tulevaisuuden rakentaminen nyt

Ota yhteyttä
Lisätietoa kohteesta
Marko Jokitalo

Marko Jokitalo

myyntipäällikkö, Lempäälä 040 834 8408

Ladattavaa