fbpx
Toteutettu:
Sikla-konsernin pääkonttori

Moderni, viihtyisä, yhteisöllinen toimisto

Janne Nieminen, Siklan konsernijohtaja

"Edustava pääkonttori, josta voimme kaikki olla ylpeitä."

Rakensimme uuden pääkonttorin Oulun eteläpuolelle Tupokseen. Toimistotalomme avajaisia vietettiin marraskuussa 2017, ja samanaikaisesti juhlittiin myös Siklan kymmenvuotista taivalta. Pääkonttorimme on komea ja konstailematon ja sen rakentamisessa on käytetty aitoja, rouheita materiaaleja. Rakennuksessa nousee esiin niin puu, betoni, teräs kuin lasikin. Kattoon saakka yltävät, koko seinän levyiset aulatilan ikkunat ovat näyttävät. Aula kokoaakin henkilökunnan yhteen päivittäin sekä kahvi- että lounastauoilla.

Pääkonttorimme suunnittelun lähtökohtana ovat olleet työntekijöiden tarpeet, ja työntekijät pääsivät vahvasti mukaan tilan suunnitteluun. Sittemmin työntekijämäärämme on kasvanut huomattavasti, ja olemme jo päässeet testaamaan pääkonttorimme muuntojoustavuutta. Vielä ovat seinät joustaneet.

Sikla-konsernin pääkonttori

Valmistumisvuosi

2018

Kerrosneliöt

913

Kerroksia

2

Lämmitysmuoto

Maalämpö

Brändin vahvistaja

Pääkonttorimme vahvistaa Sikla-konsernin brändiä monin eri keinoin: poltettu oranssi on yksi yrityksen tunnusväreistä, rakennusmateriaaleina on käytetty aitoja materiaaleja, rakennus viestii moderniutta ja laadukkuutta ja se myös toimii inspiraationa muiden toimitilojen suunnittelulle. Mielestämme myös toimitilat voivat olla sekä yksilöllisesti suunniteltuja että järkevin kustannuksin toteutettuja.

Puuta, betonia, terästä ja lasia

Rouheus ja konstailemattomuus. Nämä termit kuvaavat pääkonttoriamme osuvasti. Puun syyt saavat tuntua ja teräs saa tummua – luonnollinen patina vain parantaa talon ulkonäköä. Avarat näkymät aulan ikkunoista antavat tilaisuuden ihastella auringon nousua vaikka joka päivä.

Näyttävyyttä kustannustehokkuudesta tinkimättä

Näyttävästä ulkonäöstä huolimatta pääkonttorimme on toteutettu järkevin kustannuksin. Tarkasti katsottuna rakennus koostuu kahdesta erillisestä, kuution mallisesta nopasta, jotka on sidottu toisiinsa atriumhenkisellä väliosalla. Noppien väliin jäävä tila on kokonaan lasitettu, mikä tuo näyttävyyttä, avaruutta ja tilan tuntua koko rakennukseen suhteellisen pienin kustannuksin.

Muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä

Pääkonttorimme on helposti muunneltavissa eri tarpeisiin. Rakennus on alun perin suunniteltu yhden suuren yrityksen pääkonttoriksi, mutta se voisi nerokkaan, mutta yksinkertaisen nopparakenteen myötä palvella myös neljän pienen, tai kahden keskisuuren yrityksen toimipaikkana. Tällöin yhteinen keskusaukio palvelisi kaikkia yrityksiä, minkä lisäksi yhteistä tilaa voisi käyttää myös erilaisiin tilaisuuksiin. Jos tilantarve Sikla-konsernissa kasvaa nykyisestä, on tilaa myös yksinkertaista kasvattaa – kahden nopan viereen on helppoa lisätä tarvittaessa kolmas noppa.

"Meidän toimiston tilat on käytännölliset. Puuta on käytetty paljon, ja se miellyttää omaa silmääni kovasti."
Vesa Martikainen
myyntipäällikkö, Siklatilat Oy

Aloitetaan tulevaisuuden rakentaminen nyt

Ota yhteyttä
Lisätietoa kohteesta
Marko Jokitalo

Marko Jokitalo

myyntipäällikkö, Lempäälä 040 834 8408

Ladattavaa