TIEDOTE YRITYSKAUPASTA: Kempeleläinen Sikla-konserni on ostanut ylitorniolaisen JIA-tilat Oy:n

30.12.2014

JULKAISUVAPAA HETI
 
TIEDOTE YRITYSKAUPASTA 30.12.2014 / KEMPELE

Kempeleläinen Sikla-konserni on ostanut ylitorniolaisen JIA-tilat Oy:n

Rakennusalalla toimiva Sikla-konserni on ostanut Lapin talousalueella toimivan JIA-tilat Oy:n koko osakekannan sen aikaisemmalta omistajalta Inkeri Angerialta. Sikla-konserniin kuuluu muun muassa omakotirakentamisestaan tunnettu Siklatalot. Toteutunut yrityskauppa tukee Sikla-konsernin kasvustrategiaa koko Suomessa.

 
JIA-tilat Oy:n asiakkuudet siirtyvät Sikla-konsernin hoidettavaksi 1.1.2015 alkaen. JIA-tilat Oy:tä vuodesta 1992 johtanut toimitusjohtaja Jari Angeria jatkaa yhtiön palveluksessa.
- Kaupan ansiosta JIA-tilojen asiakkaat pääsevät osaavan ja kasvavan Sikla-konsernin hoidettavaksi, sanoo helpottuneen oloinen toimitusjohtaja Jari Angeria JIA-tilat Oy:stä.
 
Kaupalla Sikla-konserni vahvistaa ja jatkaa JIA-tilat Oy:n omistajien 35 vuotta menestyksekkäästi jatkunutta toimintaa.
- Tehty yrityskauppa tukee Siklan kasvuajatusta niin hoiva-, asunto- ja toimitilarakentamisessa kuin julkishallinnon rakennushankkeissa. Sikla-konserni pyrkii edelleen kasvamaan sekä orgaanisesti että yrityskaupoilla, kertoo Sikla-konsernin tyytyväinen toimitusjohtaja Janne Nieminen.

Yrityskauppa tuo kasvua myös Sikla-konserniin kuuluvalle talotekniikkayhtiö Siklatec Oy:lle.
- Yrityskaupan myötä Siklatecin vauhdikas kasvu saa jatkoa . Haastavassa markkinatilanteessa tällaiset mahdollisuudet ovat erittäin tervetulleita ja lisäävät työllisyyttä, kertoo Siklatec Oy:n sähköpuolen johtaja Keijo Koivukangas.

Sikla-konserni työllistää yrityskaupan myötä suoraan yhteensä yli 80 rakennus- ja talotekniikka-alan ammattilaista. Toimipisteet on tällä hetkellä Kempeleessä ja Helsingissä. Yrityskaupan myötä konsernin budjetoitu liikevaihto nousee ensi vuonna yli 20 miljoonaan euroon.  
 
Lisätietoja
 
Toimitusjohtaja Janne Nieminen, Sikla-konserni p. 044 5340 543,
sähköposti janne.nieminen@sikla.fi
www.sikla.fi
 
Toimitusjohtaja Jari Angeria, JIA-tilat Oy p. 0400 691 193
sähköposti jari.angeria@jiatilat.fi