Clicky

Kaikki asunnot myyty Helsingin ensimmäisestä gryndipuukerrostalokohteesta

11.09.2017

Siklatilat Oy rakentaa parhaillaan Helsingin ensimmäistä omaperusteista puukerrostalokohdetta Honkasuolle. Asunto Oy Helsingin Haapaperhosen kaikki 43 asuntoa on jo myyty, ja ne luovutetaan ostajille lokakuun lopussa. Asuntoja on myyty sekä kuluttajille että sijoittajille.

Sikla-konsernin toimitusjohtaja Janne Nieminen kertoo, että Haapaperhosesta omaan käyttöönsä asuntoa ostaneet ovat arvostaneet sitä, että kyseessä on nimenomaan puusta tehty kerrostalo. Nykyisillä rakennusmääräyksillä puu ei juuri näy puukerrostaloissa. ”Haluaisimme tuoda enemmän puuta näkyviin. Se nopeuttaisi myös läpimenoaikoja", Nieminen kertoo.

Sikla aikoo jatkaa puukerrostalojen rakentamista; hankekehityksessä on useampi tämänkaltainen kohde pääkaupunkiseudulla ja Pirkanmaalla.

Lue Rakennuslehden 8.9.2017 julkaisema artikkeli tästä.

Lisätietoja Siklan asuntotuotannosta:

Pekka Karhumaa
asuntotuotantojohtaja
045 358 8428
pekka.karhumaa@sikla.fi